
ONEVIOLININ LOPPUVUODEN KIERTUEELLA KUULLAAN MARRASKUUSSA ENERGINEN POP-SETTI JA JOULUKUUSSA RAKASTETUIMMAT JOULUKAPPALEET VIULUN AINUTLAATUISINA SOVITUKSINA Yleisönsä hurmannut ONEVIOLIN vie yleisönsä loppuvuoden kiertueellaan musiikilliselle matkalle syksyn hiteistä joulun tunnelmaan. Marraskuussa kuullaan mukaansatempaava pop-setti, jossa suomalaiset ja kansainväliset hittikappaleet saavat uuden, ainutlaatuisen muodon viululla tulkittuina. Joulukuussa ohjelmisto siirtyy rakastettujen joululaulujen äärelle. Luvassa on kaikkea perinteisistä jouluklassikoista energisiin jouluhitteihin, kaikki ONEVIOLINin omaleimaisina sovituksina. Tunnelmallinen ja lämminhenkinen konsertti tuo valoa loppuvuoden pimeneviin iltoihin. ONEVIOLIN on suomalainen viulisti, joka ylittää rohkeasti musiikkityylien rajoja uniikilla konseptillaan. Artisti tekee tunnetuista hiteistä omia versioitaan käyttäen soittimenaan ainoastaan viulua, yhdessä kappaleessa voi soida jopa tuhat viuluraitaa. Uransa aikana ONEVIOLIN on esiintynyt muun muassa JVG kanssa Ruisrockissa ja Blockfestissä, valloittanut yleisön Talent Suomessa sekä kiertänyt liki loppuunmyydyillä konserttisalikiertueilla Suomessa ja Euroopassa…
Source · Ticketmaster
Organizer · Live Nation Finland Oy
Expect a charged, committed crowd. Arriving on the early side buys you the good spots. Energy is the product. Pace yourself; the peak comes later than you think.
Pricing is moderate, and the event runs Fri 19:00. You'll find it at Vihdin Kultsa — the surrounding blocks carry the same energy, so the night doesn't have to end at one address.
Set times, the crowd, how to get in, what's good on the menu — ask anything about Younghearted Joulukiertue.